Maailman lopussa

View Larger Map

Tässä se nyt sitten on: paljon puhuttu maailman loppu, eli maailman eteläisin kaupunki Ushuaia, joka sijaitsee Tulimaan saarella (Tierra el Fuego) Argentiinassa. Tuntuuko se nyt sitten eriltä olla  vain 1000 km etelänavalta? Ei. En tarkoita, etteikö se olisi hienoa olla täällä. Maisemia ei tarvitse sen tarkemmin kuvailla, niiden uskomattomuuden voit itse havaita kuvista. Kaupunki lepää vuorien syleilyssä, ja öisin vain muutaman kilometrin päähän vuorille sataa lunta. Kolmantena päivänä lämpötilakin kipusi yli 15 asteen, jolloin väki käveli ympäriinsä t-paidassa. Auringon paistaessa se on uskomattoman voimakas,  antarktinen jäätikkö vain ei anna sille mahdollisuutta lämmittää tätä paikkaa. Ushuaia on kuin Levi tai Saariselkä sijoitettuna Islantiin. Täällä on kaksi keskustaa - vanha keskusta, jossa paikalliset, jotka ovat töissä joko satamassa tai turismin parissa, käyvät ostoksilla, sekä uusi keskusta, joka pursuaa ravintoloita, hotelleja, baareja ja liikkeitä täynnä vaellus- ja lasketteluvaatteita. Keskustan ympärillä ovat asumislähiöt täynnä pieniä, värikkäitä ja sieviä taloja, joissa myös majoittajani Rody ja Laura asuvat.

Yötön yö Ushuaiassa

Kulkukoira Ushuaian kaduilla

Ushuaia vaikuttaa helposti valtavalta turistirysältä. Täällä on todellakin paljon turisteja. Turismin lisäksi Ushuaia on kuitenkin paljon muutakin, ja sohvasurffaus onneksi avasi minulle ovet kokemaan tämäkin puoli. Ushuaian asukkaat ovat harvoin syntyneet täällä, sillä kaupunki on vain kaksi sukupolvea vanha. Alkuperäisasukkaat, eli intiaanit, "hävitettiin" kaikki kun eurooppalaiset tänne 1800- luvun lopussa muuttivat. Tietopläjäys: Tulimaa sai nimensä siitä, että kylmyydestä huolimatta alkuasukkaat olivat hyvin vähäpukeisia, mutta pitivät ympärivuotokautisia tulia ympäri maata lämmitelläkseen, jotka alueen valloittajatkin ensin havaitsivat. Nykyiset asukkaat ovat ympäri Argentiinaa ja Boliviaa, sillä Ushuaiassa on enemmän töitä kuin työntekijöitä, ja palkat ovat yksi maan korkeimpia. Toisaalta armoton ilmasto karsii hieman tänne muuttamaan haluavia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettäkö tämä paikka pursuaisi luksustaloja - päin vastoin - talot ovat varsin pieniä ja yksinkertaisia. Osa on jopa eurooppalaisittain slummimaisia, rakennettu itse lastulevyistä ja pellistä, mutta pelätä täällä ei tarvitse, vaikka kadut tulvivatkin kulkukoiria. Kulkukoirat, joista osa on aggressiivisia, onkin syy, miksi jätän mielummin väliin kävelyretken "slummin" läpi (slummi on hieman virheellinen sana, sillä se johdattaa helposti rikollisuuteen, täällä ei kukaan esimerkiksi kerjää rahaa).

Ushuaian katukuvaa normaalista lähöiöstä

Satama noin kello 11 illalla

Satama liki keskiyöllä

Ushuaiassa suomalaisen espanjaa puhuvan blondin tytön on erityisen helppo tehdä ystäviä. Ensimmäisenä iltana menimme Rodyn kanssa paikalliseen pubiin tapaamaan muita Ushuaialaisia. Tuntuikin olevan jopa pientä kilpailua, kuka pääsee minua haastattelemaan. Oli mielenkiintoista havaita, miten jokaisella oli niin erilainen tarina, mutta loppujen lopuksi kaikki olivat tulleet Ushuaiaan työn perässä, harva siksi, että he pitävät paikasta. Argentiinalaisille ympäri vuoden kestävä kylmyys (lämpötila nousee kesälläkään harvoin yli 15 asteen) ei ole mikään ihanteellinen elinolosuhde, etenkin kun osa oli kotoisin Tucumánista asti, joka on yksi pohjoisimpia ja kuumimpia kaupunkeja. Kysyin, että miten he selviävät täällä, missä antarktiset tuulet puhaltavat miltein ympäri vuoden? Vastauksena oli sosiaaliset suhteet. Argentiinoilla sosiaalisuus on veressa ja uusia ystäviä voikin syntyä jo muutamassa minuutissa. Ushuaiassa on hyvä ilmapiiri, kaikki otetaan vastaan. Myös minut. Neljän päivän jälkeen minulta kysyttiin, että etkö jäisi tänne, kyllä täällä varmasti on sinullekin töitä?

Tulimaan luonnonkauneutta

Aurinko paistaa vain harvoin vuorilla. Kuvassa aurinko pilkahti noin 15 sekunniksi, jolloin yritettiin pikimmiten napata kuva.

Tulimaa ei ole trooppinen paratiisi, mutta siellä voi nauttia oman laguunin rauhasta.

Seuraavana päivänä lähdimme pubista tutulla porukalla aamusta kohti koskematonta luontoa ja Laguna Esmeraldaa. Noin kuusi tuntia kestävä patikkaretki oli erityisen mutainen ja kylmä, maisemat muistuttivat hieman Lappia, tosin korkeammilla vuorilla. Täällä ei ole myöskään tundraa, vaan niin sanottua lenga- metsää ja muita kasvillisuusvyöhykkeitä, joista ei yläasteen ympäristötiedon tunnilla olla kerrottu. Kolmantena päivänä Ushuaiassa luonto soi minulle harvinaisen tuulettoman päivän, jolloin lapset pelasivat kaduilla jalkapalloa lyhythiaisella. Kävelin pitkin lähiötä ja tarkkailin ihmisten elämää. Päätin nähdä erään pubissa tapaamani paikallisen, Ramiron, kaupungilla, ja nappasin ikäänkuin osaavasti paikallisbussin. Tämä vei minut kuitenkin kaupungin toiselle laidalle, jossa ilmoitin bussikuskille, ettei minulla oikeasti ole hajuakaan mitä teen, ja pyrin keskustaan. Hän tarjosi minulle purkkaa ja opasti minut paluumatkalla jäämään pois keskustassa. Ramiro piti minulle maten alkeiskurssin numero yksi. Mate on argentiinalainen perinteinen teen tapainen juoma, jota nautitaan aina muiden ihmisten kanssa samasta kupista, samalla pillillä. Maten juominen on kuin seremonia. Sainkin kunnan olla "seremoniamestari" eli cebadora. Muutaman tunnin sosialisoinnin ja maten juomisen jälkeen oli saavuttanut tason yksi. Ilta tuli olevan viimeinen, joten vietimme sen Ushuaialaisten kanssa ensin paikallisessa irkkupubissa ja myöhemmin auringon nousuun asti latinorytmejä kuunnellen yökerhossa. On uskomatonta, miten tästä kaupungista löytyy niin paljon täytettä yökerhoon. En ole ikinä, vannon, ikinä, nähnyt niin paljon ihmisiä yökerhossa. Kotimatkalla muistelimme Malvinas saarilla (eng. Falklandin saarilla) kuolleita nuoria argentiinalaisia. Älä muuten ikinä sano argentiinalaiselle sanaa Falklandin saaret, he ovat edelleen katkeroituneita Briteille kokemasta tappiosta. Olo oli juhannusmainen, aurinko nousi vuorten takaa ja väki hoiperteli baarista kotiin. Itse tosin olen päättänyt oman turvallisuuteni kannalta Etelä-Amerikassa pitäytyä vain muutamassa oluessa, joten en kuulu hoipertelevaan porukkaan.

Muistelemassa kaatuneita sankareita

Ushuaiasta oli lähdettävä tyylillä. Täältä umpikujasta lähtee busseja pois harvoin ja ne ovat kalliita, joten luotin, että peukaloni johdattaa minut pois Tulimaan saarelta ja rajan yli Chileen. Tästä seikkailusta lisää seuraavassa kirjoituksessa.