Loppuhuipennus

Seitsemän viikon taival on tullut päätökseen ja olen palannut Buenos Airesin päätähuimaavaan metropoliin. Väliin mahtuu vain yksi kertomisenarvoinen retki. 

Tie Chilestä Argnetiinaan Andien yli

Viimeinen etappi siis oli Mendoza - yksi maailman tärkeimpiä viinintuottaja-alueita. Ehkäpä myös juuri sinä olet juonut lasillisen Mendozasta kotoisin olevaa viiniä, kuten kuuluisaa Malbec- viiniä. Kaupunki itsessään on tylsä, vajaa miljoonan ihmisen uudehko kaupunki joka tunnetaan yhtenä Argentiinan turvallisimpana kaupunkina eikä tarjoa suuria värinöitä. Tai niin sitä luulisi, jatka lukemista... Ensinnäkin ensimmäinen sohvasurffauspaikkani ei pystynytkään majoittamaan minua perheongelmien vuoksi, jolloin minut nopeasti adoptoitiin toiseen paikkaan, jossa oli lisäkseni norjalainen tyttö. Tänne sopeuduinkin hyvin nopeasti ja lähdimme yhdessä tuumin Cristinen, Fernandon ja tämän ystävän Alejandron kanssa wingseille. Kun kello oli noin yksi yöllä, pojat pähkäilivät, mitähän sitä voisi oikein tehdä. Tällöin toinen tokaisi: "Ajetaan vuorille ja tehdään nuotio". Tuumasta toimeen, tunnin päästä olimme jo matkalla vuorille teltat mukana. Tunnin matkan jälkeen saavuimme Potrelillos- nimiseen paikkaan reilu 1000 m korkeuteen, joka on osittain veden alla 15 vuotta sitten rakennetun padon vuoksi. Tunnelma oli aavemainen. Teimme leirinuotion ja Fernando ja Alejandro kertoivat seudulla liikkuvista kummitustarinoista. Tulen rätinän ja sirkkojen sirityksen lisäksi ympäristö oli hiirenhiljainen. Pian aurinko nuosikin ja olimme valmiita palaamaan Mendozaan. Tätä retkeä voisi jo sanoa jokseenkin ex tempore- retkeksi. 

Aamu valkeaa

Toinen päivä toi lisää värinöitä. Mietin pitkään kirjoittaisinko tätä ollenkaan, mutta ehkä myös muiden täällä liikkuvien on hyvä tietää ympäristössä uhkaavat vaaratekijät. Kulutin päiväni tutkien Mendozan kymmeniä puistoja (jos kaupungissa on jotain positiivistä, niin sen vehreät puistot, jotka luovat varjoa keskellä aavikkoa olevaan kuumaan kaupunkiin). Fernando kertoi minulle tarinoita Mendozan lähiöistä ja Argentiinan köyhyydestä. Lapsista, jotka yrittävät varastaa kaiken mitä autossa on, jos oven avaa. Lapsista, jotka eivät voi mennä kouluun, koska heidän perheellä ei ole varaa vaatteisiin. Fernando oli ollut vapaaehtoistyössä maalaamassa slummin lapsien kanssa talojen seiniä yliopiston rahoittamana, ja melkein itkin nähdessäni pienet herttaiset lapset maalaamassa slummin seiniä, eikä heillä välttämättä ollut jalassa kuin yksi kenkä. Argentiinassa voi elää koko elämänsä näkemättä köyhyyttä, sillä täällä on paljon rikkautta. Tosiasiassa on kuitenkin tiedettävä, että täällä on myös paljon köyhyyttä, joka tuo mukanaan rikollisuuden. Tästä kertookin tarina, joka olkoon opetuksena kaikille. Vietin viimeistä iltaani Mendozassa ja lähdimme paikalliseen baariin yhdelle. Yhden korttelin päässä Fernandon kadulta istui kolme juoppoa lipittäen kaljaa. Kun olimme kävelleet ohi, yksi heistä alkoi kyselemään, onko tulta. Hän lähti seuraamaan kysellen,  "eikö ole? onko jotain muuta? mitä teillä on?", lähestyi, ja lopulta nappasi Fernandosta kiinni laittaen kättään taskuun ikäänkuin ottaen jotain, jolloin minä pinkaisin pakoon. Juoksin korttelin päähän ravintolaan, jossa olisin turvassa. Muutaman minuutin päästä Fernando tuli ilman verinaarmua. Sen sijaan juoppo oli saanut nenän poskelleen. Tämä oli ensimmäinen kerta Fernandon elämässä kun hänet yritettiin ryöstää - ja vieläpä turvallisessa asumislähiössä. Tämä kertokoon, että kadulla, jossa ei ole paljoa liikennettä, ei ole koskaan yöllä turvallista, sillä tilanne voi tehdä rikollisen vaikkapa harmittomasta juoposta, josta ei onneksi ollut varkaaksi. Tämän opetuksen varjolla en koskaan kävele yöllä vilkkaiden katujen ulkopuolella. Taksi voi antaa väärennettyä rahaa tai kierrättää puoli kaupunkia ennen päämäärää, mutta virallinen taksi harvemmin ryöstää Argentiinassa.

Kaiken tämän päätteeksi otin 16- tuntisen bussin halki mantereen Buenos Airesiin. Nyt voi ehkä hieman koota ajatuksia koko reissusta. Moni varmasti ihmettelee, mistä ihmeestä löysin kaikki nämä ihmiset. Siihen on helppo vastaus. Internetissä on sivusto nimeltä "www.couchsurfing.org", jossa voi etsiä ilmaista majoitusta paikallisen kotoa. Periaatteessa kyse on kulttuurivaihdosta. Sivusto toimii siten, että sinä majoitat - sinä sohvasurffaat. Aina ei voi majoittaa, mutta periaatteessa katsotaan paheksuen, jos ainoastaan sohvasurffaa, muttet koskaan majoita. Moni ajattelee, että tämä on vaarallista, mutta siitä ei ole kyse. Sivustolle luodaan profiili, ja ensin kerätään luottamusta hankkimalla suosituksia esimerkiksi ystäviltä ja käymällä paikallisissa sohvasurffaus- tapahtumissa. Kun majoittaa tai surffaa, muut kirjoittavat referenssejä. Tämä on paisunut supersuosituksi ja esimerkiksi Buenos Airesissa on tuhansia sohvasurffaajia. Itse olen majoittanut Suomessa viisi kertaa, ja ennen tätä reissua sohvasurffannut myös Pietarissa ja Ukrainassa. Yksin matkustavalle tämä on lottopotti - saat ilmaisen majoituksen ja lisäksi paikallista seuraa. Minulla ei ole ollut yhtäkään negatiivista kokemusta, ja tämän reissun aikana sohvasurffasin 30 yötä. Yleensä kaikki sohvasurffaajat ovat saman henkisiä - kulttuureista kiinnostuneita reppureissaajia, kaikkia ikäluokkia väliltä 18 - 60 vuotta. Sohvasurffauksen lisäksi sovin kolme kertaa yöpymisen sohvasurffaajan ystävän luona paikassa, jossa minulla ei ollut muuta majoitusta.

Kuvassa matkani. 8500 km sisältää lento Buenos Airesista Ushuaiaan, joka on linnuntietä noin 2500 km. Maateitse siis tulin noin 6000 km, josta reilu puolet liftaamalla. 

Sohvasurffauksen lisäksi löysin ihmisiä liftaamalla. Monesti ne, jotka ottavat kyytiin, ovat itsekin seikkailuhenkisiä matkailijoita. Lisäksi liftatessa tutustuu muihin liftareihin, joita on etelässä sadoittain. Helpoin tapa löytää seuraa on mennä hostelliin, josta löytää pomminvarmasti seuraa. Täällä on myös melko paljon etelä-amerikkalaisia reppureissaajia, eli ellet halua reissata eurooppalaisten kanssa, sekin onnistuu. Itse en  tosin nukkunut yhtäkään yötä hostellissa. Yksin reissaaminen ei ehkä sovi kaikille, mutta minulle se on paras tapa matkustaa. Suomalaisena tuppisuuna se ei välttämättä toimi, mutta täällä voi huoletta alkaa juttelemaan bussissa vieressä istuvan kanssa, baarissa mennä istumaan toisen pöytään tai luonnonpuistossa kysyä porukalta, voiko liittyä heidän seuraansa. Yksin reissaajia on melko paljon, mutta löysin hyvin vähän muita yksin liftaamalla ja telttailemalla reissaavia naishenkilöitä, jolloin sain vastaavaa arvostustakin vastaani.

Mikä oli parasta: Ihmiset. Vaikka mielummin vaellankin yksin, on loppujen lopuksi yhdentekevää miten komeat maisemat ympärillä ovat, miten kaunista arkkitehtuuri on tai miten hyvää paikallinen ruoka on, jos kaiken joutuu jakamaan yksin. Kohokohtiani olivatkin muiden ihmisten kanssa jaetut hetket: autolla "popittaminen" läpi öisen Buenos Airesin, mate- tuokiot Ushuaiassa, perhepäivälliset Puerto Nataleksessa, grillaus El Calafaten "slummissa", tangotunti El Chaltenissa, pizzanteko ja öinen tähtitaivas Coyhaiquessa, viininjuonti salaa Puerto Cisnesin rannalla, pisco- bileet Barilochessa, kalastustetki Cochamoon, naistenilta Achaossa, suomenkielen opettaminen Valparaisossa, kitaransoitto Conconissa 14. kerroksessa, öinen nuotio Porterilloksessa ja moni muu. Paljon hetkiä muistettavana. Vaikka argentiinalaiset ja chileläiset eivät pidäkään toisistaan, minä rakastan heitä molempia. Siksi olenkin onnellinen, että valitsin Etelä-Amerikan. Jos minun täytyy valita lempi paikka, niitä on muutamia. Kaunein luonto oli ehdottomasti Torres del Painesilla, mutta siellä luonto on myös poikkeuksellisen armoton. Hieman armottomampi ja silti luvattoman kaunis on Lago General Carreran seutu, sekä Los Lagos- alue Chilessä. Pohjois-Aysén ja eteläinen Los Lagos on alueena upeaa, mutta ikävän sateista. Magallanesilla ja Tierra del Fuegolla on myös niin ikään kaunista, mutta tavattoman tuulista ja kylmää. Argentiinan Patagonia on pääsääntöisesti kylmää aavikkoa, joka on mielenkiintoista kokea kerran. Lempikyliäni olivat Puerto Puyuhuapi Aysénissa, Cochamó Los Lagosilla ja Curaco de Veléz Chiloessa (kaikki reippaasti turistireitin ulkopuolella). Lempikaupunkejani olivat Castro Chiloessa sekä Valparaiso.

Mikä oli pahinta: Hetkittäinen yksinäisyys, kylmyys ja väsymys. Pahimmat hetkeni olivat kolme tuntia yksin kävelyä illalla väsyneenä Torres del Painesilla, mahatauti El Chalténissa, läppärin varastaminen Puerto Cisnesissä ja kolme päivää liki yksin El Bolsónissa (tämä oli ehkä kaikista pahin). En myöskään muistele lämmöllä niitä öitä, jolloin olin käpertyneenä sikiöasentoon makuupussini jalkopäähän, kun Patagonian tuulet ja sade piiskasivat telttaani liki jäätävässä lämpötilassa. Neljän viikon matkustamisen jälkeen olin totaalisen väsynyt pysymään vain muutaman päivän yhdessä paikassa ja halusin vain jäädä yhteen paikkaan pitemmäksi aikaa. Lopulta se kaikkein pahin mikä ylittää kaiken muut: Hyvästit. Se, että jatkuvasti tapaa uusia ihmisiä, joista oikeastaan pitää ja haluaisi pitää ystävinä, mutta täytyy lähteä ja sanoa: "nähdään jossain joskus".

Lähtisinkö uudestaan? Todellakin, mutta jotain opin retkestäni. Ensinnäkin, aikaa tulisi varata paljon enemmän. Jokaisella on oma tapa matkustaa, mutta minulle olisi parasta varata viikko yhdelle paikalle ennen paikan vaihtamista. Jos ei viihdy, voi jatkaa matkaa, mutta jos viihtyy, voi jäädä pitemmäksikin aikaa. Jos tie vie johonkin toiseen suuntaan kuin olisi ajatellut, siihenkin on hyvä varata aikaa. Ei kannata suunnitella liian pitkälle vaan antaa intuition viedä. Aluksi suunnittelin matkani nähtävyyksien ja paikkojen mukaan - lopulta suunnittelin matkaani ihmisten mukaan. Kuukausi paikan vaihtoa on minulle kuitenkin maksimi, ja sen jälkeen tulisikin jumittua ainakin kuukaudeksi yhteen paikkaan tekemään jotain järkevää. Onneksi internet pursuaa esimerkiksi vapaaehtoistyömahdollisuuksia tai majoitusta ja ruokaa työtä vastaan.

Mitä maksaa?  Jos joku lukee tätä blogia ja ajattelee, että "taas yksi reissaa vanhempien rahoilla" - olet väärässä. Totta, isäni sponsoroi 600 euron menolippuni tänne, vaikka minullakin olisi ollut siihen rahaa. Kyse on säästämisestä. Viime kesänä sain kesätöistä säästöön 2000 euroa, syksyllä tein koulun ohella keikkatöitä joilla säästin 1000 euroa lisää. Yliopistolta sain 1500 euron sponsorirahan vaihto-opiskelua varten ja kun kuuden kuukauden vaihtojaksolta saan täydet opintotuet, alkoi budjetti olla kasassa. En juuri ikinä syö ulkona, teen ruokaa Lidlistä löytämistäni tarjoustuotteista, ostan vaatteeni käytettynä, matkustan Suomen sisällä vain VR:n ja Matkahuollon tarjouslipuilla, käyn vain harvoin baareissa ja yökerhoissa ja jos käyn, en osta juuri mitään. Näin opiskelijakin säästää pian riittävästi rahaa lähteäkseen vuodeksi Etelä-Amerikkaan. Toisaalta tämä vaatii myös jotain uhrauksia täällä. Lopullinen budjettini 7 viikon reissulta on noin 1000 €, johon sisältyy 200 euroa maksanut lentolippu Buenos Airesista Ushuaiaan, sekä uusi kamera, jonka ostin Coyhaiquessa. Sohvasurffaamalla ja telttailemalla säästin arviolta 500 - 700 € (toisaalta maksoin teltasta 200 €), liftaamalla säästin arviolta 300 €, söin ulkona alle 10 kertaa (kokkasin siis itse ruokani), ostin vain muutamia matkamuistoja (yksi toppi, poncho ja pari magneettia). Ei välttämättä sovi kaikille, mutta minulle kyllä. Ja tiedoksi kaikille, että Patagonia vastaa hintatasoltaan Keski-Eurooppaa. Mitä olen jutellut muiden reissaajien kanssa, normaali budjetti on noin 1500 € / kk.

Nyt olen viimeinkin jumittunut yhteen paikkaan: Buenos Airesiin. Sinkoilen pitkin kaupunkia busseilla ja metroilla etsien minun paikkaani - olen siis edelleen koditon. Onneksi täällä on paljon tarjontaa, minun kriteerini ovat kuitenkin korkeat: haluan viihtyisän ja persoonallisen kämpän, jossa on mukavia kämppiksiä, parveke parillalla (mielummin vielä kattoparveke), turvallinen sijainti ja max. 30 min yliopistoltani. Kaupungin koko tekee kämppien vierailusta tuskallisen pitkäveteisä ja hikistä korkean lämpötilan vuoksi.

Tunnelmat ovat siis edelleen korkealla ja pian voin sanoa olevani buenos airesilainen, eli porteña.