Pari piscoa ja olin taas Chilessa

El Bolsónissa kohtasin ensimmaista kertaa yksin matkustavan ihmisen ongelman: olin hetken aikaa yksinainen. Huonon saan vuoksi leirinta-alueella ei ollut lisakseni ketaan muita, enka ollut sohvasurffauksenkaan kautta saanut ongittua kontakteja. El Bolsónissa on kuitenkin paljon sapinaa, se on Argentiinan ehdoton hippikaupunki. Huonollakin saalla puisto oli taynna katusoittajia ja artesaaneja elavoittaen kaupunkia, joka lepaa laaksossa vuorten valissa. Lopulta sohvasurffauksesta Martin tuli nauttimaan kanssani matea puistossa ja kertomaan El Bolsónista, joka ei ole kuin muutaman kadun kaupunki taynna ihmisia, jotka ovat muuttaneet tanne rennon ilmapiirin vuoksi. Kaupungissa ei sinansa ole mitaan mielenkiintoista, ilmapiirissa kylla.

Toisena paivana paatin tehda jotain, mita en viela koskaan ollut tehnyt - lahtea yksin oluelle. El Bolsón pursuaa pienia oluttuottajia, jotka valmistavat  toinen toistaan parempia artesaanisia oluita. Koska poydissa ei ollut tilaa, aloin ajankuluksi rupattelemaan baarimikkojen kanssa, joka tuottikin hedelmaa. Olinkin baarin ensimmainen suomalainen asiakas, joten illan olutmaistelut tulevat lahjana Argentiinalta. El Bolsón merkkinen punainen olut onkin nyt yksi ehdoton olutlempparini. Vieresta loytyi jo muutakin juttuseuraa: porukka porteñoja eli Buenos Airesilaisia kutsuivat suomalaisen poytaansa istumaan. Kun pubi sulki oviaan, baarin tyontekijat, kaksi tyttoa ja poika, pyysivat minut heidan kanssa viereiseen musiikkibaarin jatkamaan iltaa live reggae- bandin tahdissa. En ollutkaan enaa niin yksin. Yksin oluelle lahteminen ei ole siis jatkossakaan poissuljettu vaihtoehto. 

Tassa vaiheessa yksin matkustamisesta on sanottava sen verran, etta minulle on taman matkan aikana annettu useita mahdollisuuksia liittya toiseen porukkaan. Monesti on kysytty, etta etko haluaisi reissata meidan kanssa, koska olet yksin. Joskus olenkin pyorinyt monta paivaa samalla porukalla, kunnes tiet ovat eronneet, koska halusin tehda jotain muuta. Se, etta haluan usein tehda jotain muuta kuin muut, onkin suurin syy, miksi haluan nimenomaan matkustaa yksin. Toisekseen, on huomattavasti helpompi tutustua uusiin ihmisiin, joka avaa uusia mahdollisuuksia, joita ei anneta niin helposti porukalle. Otetaan vaikka esimerkiksi kaikki liftauskokemukset Alejandron, Irenen ja Samuelin tai Oscarin kanssa, tai saamani erityiskohteli Coyhaiquessa. Kolmanneksi, minua ei kiinnosta matkustaa muista maista, etenkaan Euroopasta, tulevien ihmisten kanssa, silla eurooppalaisia on ihan riittavasti Euroopassakin. El Bolsónissa oli oikeasti ensimmainen kerta kun mietin, etta olisipa minulla joku. 

Siksi lahdinkin lopulta porteñojen perassa Barilocheen, kaksi tuntia pohjoiseen. Liftikyyti napattiin minuutin odotuksella tien varresta, ja autosta loytyikin lisaa porukkaa Buenos Airesista, jotka niinikaan loytyvat nyt kontaktiluettelosta. Barilochessa minut majoitti Emmanuel, mutta vietin iltaa porteñojen hostellissa yhdessa chilelaisen porukan kanssa viettamassa Chilen kansallisjuoman, eli piscon, paivaa. Pisco virtasi ja pian olin myos saanut kutsun lahtea seuraavana paivana chilalaisporukan kanssa autolla telttailemaan ja kalastamaan Cochamóon, kuvankauniiseen paikkaan rajan toisella puolella. Olin ollut Argentiinassa vasta nelja yota, mutta nyt tuntui silta, etta Chileen on taas palattava, ja nopeasti. Kahden tunnin yo-unilla olinkin kymmenelta aamulla jo rajan toisella puolella ja hyvaa vauhtia Titon, Christopherin ja kumppaneiden kanssa matkalla kohti Cochamóa. El Bolsónissa vallannut yksinaisuuden tunne oli muisto vain. 

Cochamó on uskomaton paikka, nyt ehdottomasti TOP-3 paikkojeni luettelossa. Kylassa asuu vain kourallinen ihmisia ja se hieman turistireittien ulkopuolella. Talot edustavat herttaista chilelaista arkkitehtuuria suomumaisella puukirjailulla ja satamasta aukeaa uskomaton nakyma vuorten valissa pilkottavaan tulivuoreen. Pystytimme leirimme ilmaiseksi hiekkarannalle joen varteen, josta pitaisi pian nousta grilliin tuoretta lohta. Viimeinkin oli kesa ja voin upottaa jalkani rantahiekkaan. Viikonloppu Cochamóssa oli taytta rentoutumista, vaikka kalaa emme saaneetkaan. Se ei haitannut, silla nuotio oli liki jatkuvasti kuumana asadosta, eli grilliherkuista.

 Porukka hopotti koko viikonlopun ronskisti chilelaista puhekielta piittaamatta siita, etta olen ulkomaalainen, jonka vuoksi nyt ymmarrankin jo yli puolet puhutustakin kielesta, joka muistuttaa sita espanjaa, jonka opin yliopistossa, yhta paljon kuin narpion ruotsi muistuttaa ruotsinkielta. Joka ikinen lause kasittaa ainakin kerran sanan "huevón" eli "weón", joka ei tarkoita oikeastaan mitaan, mutta tarkoittaa mita vain. Ehka suomeksi voitaisiin kaantaa "jutska". Tama vai olla henkilo, asia, paikka ym. Monimutkaisemmaksi menee verbi "hueavar" eli "wear", joka taipuu kaikissa verbimuodoissa. Tama taas on tekemista jolle ei keksita mitaan muutakaan sanaa. Kielen rikkautta vai kielen koyhyytta, en tieda. Vahintaan joka kolmas lause kasittaa sanan "catchai?", joka voidaan suomentaa "kässääkkö?". Lisaksi perinteisten "Si" ja "No" lisaksi kaytetaan vahintaan yhta paljon, ellei enamman, sanoja "sipo" ja "nopo", seka tietenkin "yapo", joka ehka vastaa suomalaisen "niinpa". Monen lauseen ja sanan peraan lisataan paate "po". Naiden lisaksi Chilessa on todella paljon vain Chilessa esiintyvia sanoja ja chilelaiset mongertavat nielaisten sanoja lopusta, jonka tuloksena kieli ei lopulta edes kuulosta espanjalta. Kaiken taman paatteeksi olin todella tyytyvainen, kun pysyin edes karryilla mista pojat juttelevat.

Cochamón jalkeen palattiin Puerto Varakseen, Titon kampalle, joka tayttyikin pian chilelaisista ja yritin parhaani mukaan seurata keskustelua. Puerto Varas ei sinansa kaupunkina ole mielenkiintoinen, se voisi yhta hyvin olla Saksassa. Puerto Varaksen asukkaista suurella osalla onkin saksalaiset sukujuuret. Toisaalta jarveen heijastuva taydellisen muotoinen Osorno- tulivuori kertoo, etta emme ole Saksassa. Puerto Varaksessa Tito pyysi kokkaamaan jotain suomalaista. Lisahaasteen asetti, etta yksi chilelelaisista pojista oli kasvissyoja. Lopulta paatin napata vaikutteita Suomen naapurimaista ja valmistin borssikeittoa, jonka olin oppinut Ukrainassa. Tama upposikin porukkaan hyvin ja reseptin peraan kyseltiin. Maistelimme piscoa ja yritin parhaani mukaan osallistua chilelaisten nopeatempoiseen keskusteluun, jossa ei annettu armoa suomalaiselle.  Puerto Varaksestakin matkaa oli kuitenkin jatkettava. Olin paattanyt hieman muuttaa matkasuunnitelmiani ja suuntasin lahella olevalle Chiloe saarelle. Peukalokyydilla tietenkin.



Tito vei minut Puerto Monttiin asti autolla, josta olisi helpompi liftata kyytia saarelle. Tito kommentoi Puerto Monttia seuraavasti: "tervetuloa Chilen rumimpaan kaupunkiin". Mina olen Euroopassa kohdannut paljon rumempiakin kaupunkeja. En ole ikina nahnyt niin paljoa liftareita. Valehtelematta valtatien varrella oli noin sata nuorta liftaamassa, paa-asiassa chilelaisia poikia. Kaikki matkalla festareille Chiloe- saarelle, kuten minakin. En kuitenkaan joutunut odottamaan muutamaa minuuttia kauempaa, kun rekkakuski nappasi minut kyytiinsa. Joimme matea ja juttelimme rekkamiesten juttuja seka soimme rahtareiden ruokalassa erinomaista chiloelaista herkkua, eli milcaota. Jalkiruoaksi saksalaisvaikutteista kuchen- torttua. Taalla mahan saa tayteen parilla eurolla. Lisaa tarina Chiloesta myohemmin!