Visiitti joen toiselle puolelle ja elämäni massiivisimmat synttäribileet

Olen jo aiemmin kertonut Argentiinan erikoisesta rahatilanteesta useampaankin otteeseen. Nyt euro- ja dollarivaraston pohja alkoi näkyä, ja tälle oli tehtävä jotain. Apu tuli kuin tilauksesta: kämppäkaverini Sefon kaveri Cristobal oli menossa Uruguayhyn purjeveneellään, jolloin pääsisin niinikään siivellä ilmaiseksi Uruguayhyn nostamaan rahaa. Sefo sanoi, että 7 aamulla on oltava valmis lähtöön.

Heräsin kello 6 ja pakkasin laukut. Sefo vaikutti nukkuvan vielä. Aloin paistamaan munia ja lukemaan tenttiin, vieläkään ei kuulunut mitään Sefosta. Aurinko jo nousi. Koputtelin oveen ja totesin, ettei Sefoa ole kämpässään, minne lie hukkunut illan karkeloissa. Kello oli kahdeksan, luovutin, ja siirryin olohuoneeseen jatkamaan tenttiin lukua. Siellä yön sankari röhnötti sohvalla, mutta toipui nopeasti tökkäyksestä ja alkoi hämmentyneenä säntäilemään ympäriinsä tajutessaan nukkuneensa pommiin. Pian olimme taksilla matkalla juna-asemalle, tunnin myöhässä aikataulusta. Kuulemma lämmintä vastaanottoa oli turha odottaa. Lisää huonoa tuuria: juna lähti juuri kun ehdimme koskettaa sitä. Huonoksi onneksi on lisäksi juhlapäivä (Suomessa juhannusaatto, Argentiinassa Argentiinan lipun juhlapäivä), joten seuraavaa junaa San Fernandaan saa odottaa 20 minuuttia. Meitä nauratti. Lopulta pääsimme junaan, joka lipui tavalliseen tapaansa tuskastuttavan hitaasti, jolloin 20 km matkan taittamiseen kestää liki tunti. On juna onneksi suhteellisen halpa, tai siis - se on ilmainen - sillä pääteasemien ulkopuolella ei myydä lippuja eikä ole lipputarkastuksia. Matkalla Cristobal soittaa - lisää ongelmia, meitä on 5, kun taas veneessä ei virallisesti saisi olla kuin 4 matkustajaa, josta tulee moitteita rajaviranomaisilta. Sefo ystävällisesti luovuttaa paikkansa minulle, joten tilanne on nyt se, että olen menossa purjeveneellä Uruguayhyn ihmisten kanssa, joita en ole ikinä ennen nähnytkään. Sefo sanoo: "hei, menithän yksin Patagoniaan liftaten, etkä tuntenut ketään, ne on mun kavereita ja hyviä ihmisiä!". Joten arpa on heitetty.

Veneessä on siis Cristobal, Guillermo ja Mario. Lisäksi Uruguayhyn menee kaksi muuta venettä, josta toisessa on Cristobalin äiti, sisko, ja muita tuttuja. Päivä oli täydellinen - noin 12 astetta, pilvetön taivas, sopivasti tuulta joka takasi hyvän vauhdin kohti Coloniaa Uruguayssa, joka on 70 km vettä pitkin San Fernandasta. Matkalla muut rentoutuivat ja minä luin tenttiin - auringon laskiessa kello 6 olimme jo Uruguayssa (noin 7 tuntia satamasta lähdön jälkeen). Auringonlasku Uruguaysta oli uskomattoman kaunis ja värjäsi taivaan ja joen (joka vaikuttaa mereltä, koska on noin 50 km leveä) punaisen, violetin ja oranssin sävyiksi. Ulappa oli tyyni. Vaikka Argentiinasta ei voi nähdä Uruguayta, Uruguaysta voi nähdä Argentiinan. Buenos Airesin korkeimmat pilvenpiirtäjät kohosivat horisontissa palkkeina ja taivas hohkasi keltaisena kaupungin valoista. Melkeen saatoin kuulla autojen tööttäyksen, poliisiautojen ulinan ja helikopterien pärinän.  Sen sijaan Colonia oli hiirenhiljainen, rauhallinen ja uskomattoman kaunis liki keskiaikainen kyläpahanen, jonka helmoista voi turvallisesti katsella joen toisella puolella myllertävää metropolia. Kävelimme ympäri kuollutta kaupunkia, jonka himmeät valot loivat tunnelmaa liki 500 vuotta vanhoille katukivetyksille ja rapistuneille, ikivanhoilla espanjalaistyylisille kivitaloille, jotka portugalilaiset tänne aikoinaan rakensivat. Tunsin matkustaneeni ajassa taaksepäin. Kaupungissa ei tuntunut olevaan ketään muuta kuin me. Sen sijaan satamassa kävi kuhina, kun argentiinalaiset, uruguaylaiset ja brasialaiset purjehtijat juhlivat perjantai-iltaa. Siirryimme toiseen purjeveneeseen syömään asadoa ja nautimme pullon jos toisenkin viiniä, juhlien "juhannusta" keskellä Uruguayn talvea. Lopulta päädyimme Colonian keskusaukiolle puistonpenkille istuskelemaan ja toteamaan, että kyllä Uruguayssa sitten osaa olla rauhallista. Edelleenkään kaupungissa ei ollut ristin sielua. Buenos Airesissa ei olisi puhettakaan kulkea yöllä hämärillä kaduilla.

Seuraavana päivänä ei ollut puhettakaan, että Coloniasta voisi vielä lähteä, sillä Argentiinan ottelu oli nähtävä. Noin satakunta argentiinalaista olikin kokoontunut paikalliseen raflaan hurraamaan voittoa - joka viimehetkellä saatiinkin. Paluumatkalla oli ongelmia tullin kanssa, sillä argentiinalaiset eivät Schengenin tapaisen Mercosur- sopimuksen takia tarvitse passia eikä maahantuloselvityksiä, kun taas minun täytyi kävellä toiselle puolelle kaupunkia kaupalliseen satamaan leimaa pyytämään. Paluumatkalla oli täydellisen tyyntä, joten jouduimme palaamaan moottorin avulla. Kuuntelimme musiikkia ja katselimme tähtitaivasta purjeveneen kannelta. Tulliselvitykset muuttuivat Argentiinassa entistä mutkaisemmaksi. Uruguayssa ei jostain syystä oltu otettu ollenkaan ylös minun passinumeroa ja siinä laivaston pojat soittelivat Coloniaan ja pähkäilivät, että olinko minä siellä oikeasti ollut. Lisäksi leimojen kanssa oli möhlitty ja vaikutti siltä, että olin saapunut samana päivänä kuin lähtenyt. Tunnin odottelun jälkeen asia selvisi ja sain lähteä, tosin he UNOHTIVAT leimata minut saapuneeksi Argentiinaan, jota menimme jälkikäteen pyytämään. Sekä Uruguayn että Argentiinan yksityisen sataman maahanmuuttoviranomaiset vaikuttivat olevan täysin pihalla siitä, mitä tekevät. Helpommalla olisin päässyt, jos en olisi kertonut kenellekään, että kävin Uruguayssa.

Oikeastaan viimeaikoihin liittyy huomattava määrä mainittavia asioita, mutta mainitaampa vielä viime perjantaina vietetyt synttäribileet, joita oli suunniteltu (ja harjoiteltu) viikkoja. Oikeastaan minulla oli ala-astemainen kotibiletunnelma - menimme Oncen kiinalaishalpakrääsä- lähiöön ostamaan läjän juhlakoristeluita, kuten palloja, serpentiiniä ja muuta roinaa. Paikalle kutsuttiin noin 50 vierasta ja sai tuoda avecin. Playlist suunniteltiin huolella ja kaiuttimet asennettiin sekä olohuoneeseen että kattoterassille. Olohuoneeseen lisäksi diskovalot ja katolle kynttilävalaistus.  Juhlat sujuivat odotetun lailla - vieraita alkoi valumaan 11 jälkeen ja niitä oli yhteensä liki 100. Jos mietit katsoessasi amerikkalaisia elokuvia, että onko sellaisia massiivisia omakotitalobileitä oikeasti, niin vastaus on, että kyllä niitä on, ainakin Buenos Airesissa (olen itsekin osallistunut aiemmin useampiin). Viimeisille lähtijöille avattiin ovi seitsemän tietämissä. Kaikki sujui ilman mitään järjestyshäiriöitä, mitään ei mennyt rikki eikä mitään kadonnut. Kaikilta tuli palautetta, että yksi vuoden parhaista bileistä. Jossain vaiheessa koko olohuone tanssi salsaa tai cumbiaa, eikä haitannut, että moni ei tuntenut toisiaan ja oli täysin eri piireistä tai "yhteiskuntaluokasta" (joka ikävä kyllä on todellisuutta Argentiinassa). Kaikki eivät tosiaan olleet minut kavereitani, vaan yli puolet olivat kämppikseni Sefon, jolla oli yhtäaikaa synttärit, kavereita.  

 Pikkuhiljaa loppu lähestyy ja lasken, kuinka monta kertaa tulen enää matkustamaan B- linjan metrolla, tai numero 39 "bondilla". Sydän sykkii Buenos Airesille ja Argentiinalle kovempaa kuin koskaan. Kirjoittelen vielä ennen lähtöä loppufiiliksiä ja tiivistelmää siitä, mitä Buenos Aires on minulle antanut.